Jämälakoilla mennään tänä vuonna – ilmeisesti Epifanesta ei enää oikein saa Suomesta mistään. No, onneksi viime vuodelta oli yksi purkki jäljellä, ohennin vaan  meinaa loppua… Ja sitä todella tarvitaan, näin kylmää ja myöhäistä kevättä ei taida vielä Alkanin kohdalle olla sattunut. Toistaiseksi yksi kerros kyljissä – hienosti kiiltää. Törmäyslistassa ja varvaslistoissa kaksi kerrosta - toivottavasti huomenna pääsisi lakkaamaan kyljet toiseen kertaan. Ja ehkä maalaamaan pohja.

Kun projekteja on vähän useampi huomaa itsekurin ja täydellisyyden tavoittelun hieman höltyvän. Sekoitin varovasti lakan joukkoon petsiä, jotta sain “meikattua” vaalentuneita kohtia mahonkisissa listoissa, pari vuotta sitten en olisi todellakaan tehnyt niin… Vaan kyllästänyt, petsannut ja lakannut erikseen. Ja onhan puun kauneimmillaan ja luonnollisimmillaan näin käsiteltynä.

No – huomenna käyn jännittyneenä katsomassa miltä “oikaistu” lopputulos näyttäää…

Veneilykausi alkoi viime lauantaina. Alkanin puhdistusta ja järjestelyä, kylkien mattahionta.

Vein myös kohta pari vuotta projektina olleen, pahoin halkeilleen akkulaatikon kannen työstettäväksi Veneistämöön. Projektin viivästyminen johtuu lähinnä siitä että tilasin kyllä mittojen mukaan Seppälän Venetarvikkeesta mahonkilevyn jo hyvän aikaa sitten, mutta ottamani mitat olivat päin peetä… eli levyä piti hieman jatkaa / leventää tms. Parempi jättää ammattilaiselle, jolla on kunnon puristimet jne. käytössä.

Veneistämö oli muuten muuttanut toimivimpiin tiloihin Kellokoskelta – vanhat tilat joen varrella olivat kyllä viehättävät mutta ilmeisen epäkäytännölliset. Kannattaa muuten uskoa navigaattoria kun hakee Veneistämön uutta toimitilaa. Minä en uskonut, ja ajelinkin sitten noin 40 minuuttia ylimääräistä Tuusula – Järvenpää - Jokela akselilla… No, näinpähän paljon aukeita peltoja ja omakotitalo-onnea…

Veneistämössä selvisi myös että Epifaneksen saatavuuden kanssa voi tulla ongelmia. Harmi – sillä lakka on kyllä toiminut erinomaisesti törkeästä hinnasta huolimatta…

Tänään vielä etätöissä, huomenna tapaamiset Turussa ja sitten “oikean” arjen pariin. Kylmenevästä säästä huolimatta kevät on täällä! Peipot, auennut meri, leskenlehdet ja sinivuokot. Jipii!

Poltin juuri siniristilipun. Se oli reunoista rispaantunut, likainen ja ehkäpä hiirten syömä. Laitoin sen kakluuniin koivuhalkojen kanssa ja kuuntelin tulen huminaa. Ei sen kummempaa anarkiaa, mutta näin tiensä päähän tullut lippu on hävitettävä, ei roikottamalla sitä vuositolkulla pölyisen orren päällä saunan vintillä.

Nyt istun tutulla paikkaa, keittiön ikkunan äärellä, ja katselen rauhallista merta ja avointa vettä, johon lähisaari peilautuu. Lahdessa jää ei anna vielä periksi, jää on harmaata ja liikkumatonta. Kesä ja talvi – kasvotusten.

Kuluneet muutamat päivät ovat taas osoittaneet kuinka paljon tapahtuu silloin kun ei näennäisesti tapahdu mitään. Yksi ilta, punaviiniä naapurin kanssa - selviää että hän yhä hoitaa lapsettomaksi jääneen “naapurin mummon” hautaa Västanfjärdissä… Kallion vuoksi, yhteisestä haudasta huolimatta, kulkutie jakaa pariskunnan leposijat. Nimet kivessä ovat väärinpäin hautojen sijaintiin nähden. Luonto muokkaa järjestyksen. Asetuttuani taloon on kuulemma minun vuoro pitää huolta Allin haudasta, pidänhän huolta Allin perennoistakin. Yöllä näin unta kuolleista. Lapsettomuus, kuolema, tulipalo… pitkästä aikaa talo tuntui vähän vieraalta.

Aamulla naapurin Metsästäjä kehuu iloisesti nähneensä kauriin kävelevän pihansa poikki. Poikasiaan varten valmistautuvat kauriit syövät varastoon ja rohkaistuvat pihoihin asti. Ihan kuin hän olisi nauttinut näystä. Mitä metsästäjä ajatteli tätä kertoessaan? Paistia pakkasessa, useata paistia pakkasessa. Vai olisiko hän nauttinut näystä katselessaan pientä ja herkkää eläintä aamusarasteessa… Vai ajatteliko Metsästäjä jotain muuta? Vaikka asiat ovat pieniä, näemme ne kaikki eri tavoin.

Pitkästä aikaa tein huolella brittiläisestä ginistä itselleni gin tonicin – maistelin sen katajaisen sitruunaista makua. Ja ihailin alussa mainitsemaani maisemaa. Nyt lähden iltalenkille, nautin kevään kuulaudesta ja tehdystä työstä. Sitten rentoudun hetken vihdoinkin valmistuneessa höyrysaunassa – ihailen ikkunasta avautuvaa kalliomaisemaa, huokaisen ja kerään voimia tulevaan…

Kävin taannoin katsomassa lähes yhdeksänkymppistä tätiäni vanhusten hoitotalossa. Välillä hän oli oma huumorintajuinen ja pirteä itsensä, välillä dementia heitti hänet nuoruuteen. Tällöin oikeat ja keksityt tarinat, ihmiset ja tilanteet sekoittuivat loogiseksi tarinaksi, jolla ei kuitenkaan välttämättä ollut niin paljon tekemistä tosiasiallisten tapahtumien kanssa. Lukitun osaston ikkunasta näkyvä maisema oli luminen ja aurinkoinen – hän odotti kesää ja pääsyä takaisin miehensä viereen.

Pois ajaessani katsoin osoitekylttiä: Yötaivaantie, Nattskyvägen. Oliko vain sattumaa että vanhusten dementiakoti sijaitsi tällaisessa osoitteessa? Pääsisikö täältä vielä pois istuttamaan dahliat kesää varten vai olisiko edessä vain tummia öitä?

Tätini nukkui pois aika pian ja lukittu huone hoitokodissa jäi tyhjäksi.

Tänään laitoin uusiin kehyksiin Villa Idasta löytyneitä vanhoja kuvia ja tauluja. Avatessani yhden taulun, löysin taustapahvin ja kuvan välistä vanhoja asiakirjoja – muun muassa rakentamisen aikaisen, vuonna 1887 päivätyn kirjanpidon palkoista ja tarvikkeista, kauppakirjat 1948 sekä alkuperäiset rasitustodistukset. Sekä yhden tarinan.

Berglundit ostivat talon 1948. Tuolloin yhdeksänkymppinen kapteenin leski Ida Börman oli kunnan sosiaalilautakunnan holhouksessa ja möi talonsa 200 000 markan hinnalla, nykyrahassa noin 7 788 eurolla.  Tuntiansio oli tuolloin 103 mk, jos se tänä päivänä on keskimäärin 18 euroa. Talosta löytyneet kuvat Idasta ovat 1800-luvun loppupuolelta – kuvissa hän säteilee kuin yötaivaan kirkkaat tähdet talvipakkasella.

Olipas hauska viettää viikonloppu tekemättä mitään järkevää. Siis siivoukset jäi tekemättä, veneen järjestely jäi tekemättä jne. Siis kaikki se, jota alunperin suunnittelin tekeväni. Onneksi edes toinen meistä tekee…

Sen sijaan kävin taas kerran Equstomissa laittamassa istuntaa kuntoon. Minkki Peltosen pitämä kurssi oli kerrassaan hyvä. Taas ymmärtää miksi oikea kierros on vaikeampi kuin vasen – käännän vaistomaisesti vasenta lonkkaa eteen.. Olen siis vasemmalle vino - kun seisoessani vedän lonkkaa eteen, tapahtuu sama hevosen selässä. Vasen jalustin aiheuttaa enemmän ongelmia, vasenta jalkaa jännitän enemmän – oikean pystyn rentouttamaan ihan  toisella tapaa.  No, nyt vain tiedostamisen jälkeen pitäisi pystyä korjata tuo ongelma ja saada tieto muuttumaan istuinluun toiminnaksi!

Istuntakurssin jälkeen kävimme messukeskuksen Puutarha- ja mökkimessuilla. Siellä oli hirveästi kuhinaa ja miksei hyödyllistäkin tietoa. Hamstrasin tietenkin erilaisia siemenpusseja – ykisvuotinen ja monivuotinen perinnekukkaniitty, papuja, artisokkaa ja mustajuurta. Investointi ei ollut kovin iso, innostus sitäkin suurempaa. Mihinköhän kasvimaan teen?

Toistaiseksi Villa Idan piha on varjoisa ja perunamaakin kasvaa koivuja ja heinää. Kun vanhaan perunapeltoon istutetut koivut saisi kaadettua ja juurakot pois, ajattelin että siihen voisi istuttaa sinikukkaista pellavaa maanparannukseksi.  Siihenkin tuli tietenkin siemenet jo hankittua. Kukahan nuo puut kaataisi…?

Messuillla juttelin hieman lisää myös soodapuhalluksesta veneen pohjan putsaamiseksi – alan yhä vakavammin harkita tätä vaihtoehtoa…Ensi syksynä.

Ihana päästä pääsiäisen viettoon ja katsomaan miten kevät etenee…

Ystävät melkein nauroivat minulle kun esittelin noen mustaamaa ja romujen täyttämää vanhaa pannuhuonetta tulevana “Sundvikin Spa:na”. Nyt puoli vuotta myöhemmin visio on pientä sisustamista vaille valmis. Mielestäni aika onnistuneesti.

Eteisen vaalea helmipaneeli jatkuu kylpyhuoneeseen. Marmorilaatat lattialla on lainaus, joka liittyy siihen että Kemiöstä vietiin aikoinaan marmoria Ruotsiin. Höyrykaappi rentouttaa syksyisen sieniretken jälkeen. Vanhasta pannuhuoneen ovesta pääsee suoraan ulos vilvoittelemaan ja talvisin voi suihkun jälkeen istua korituolissa ja katsella isosta ikkunasta voi katsella puiden huojumista tuulesta. Korituoli löytyi Matinkylän kierrätyskeskuksesta 20 eurolla. Yhdistelen uutta ja vanhaa huoletta.

Pientä pintaremonttia? Eteisestä se alkoi...

Tämä on ollut maailman huolettomin kylppäriremontti. Asioiden hoitumista on ehkä helpottanut se, että tekijöinä on ollut tuttuja tai tuttujen suosittelemia henkilöitä. Työt rakentamisesta sähkötöihin ovat edistyneet ja asiat hoituneet puhelinsoitolla sekä paikallisen rautakaupan tilillä. Ainoita pieniä tuskan hetkiä olen kokenut  silloin kun olen avannut laskuja – tosin nekin ovat olleet maltillisia kun vertaan niitä edelliseen kylppäriremppaan.

Kahdessa vuodessa “asumiskelvottomaan” taloon on saatu takaisin sisävessa, toteutettu kylpyhuone ja uusittu monta pintaa… Jipii! Mitä seuraavaksi? Katto, sadevesikourut vai saunatupa? Keittiön pieni uudistus, makuuhuoneen tapetointi, muovimaton poisto ja lattioiden maalaus ja lisäeristämien altapäin… Päädyn maalaaminen, ulkorakennuksen maalaaminen…

Vai ottaisiko ihan vaan hetken lungisti ja keskittyisi tainten ja pelargonioiden kasvattamiseen keittiön ikkunalla?

Taas Kemiössä. Parin tunnin kävely jäällä, sitten lintulautojen täyttö ja tuumaustauko ennen maalausurakan jatkamista. Kylmä tuuli, muutama sentti aamuauringon pehmentämää lunta jään päällä, iljanteita ja hauskoja aistihavaintoja… iso nuotio saaressa, jännittäviä ääniä kun kevätaurinko sai lumikerroksen yht’äkkiä vajoamaan laajoina alueina. Virkistävää.

Las Vegas on nähty ja seuraavaksi kai Barcelona (uudessa organisaatiossa joutuu / pääsee matkustamaan aiempaa enemmän). Matkustaminen oli joskus ihan huippujuttu – ja vieläkin aika kivaa, ainakin välillä. Olo kyllä tuntui vähän hassulta kotiinpalattuani. Las Vegasin 37 000 osallistujan konferenssin, auringon, pelisalien kimalluksen, hälinän ja juhlijoiden jälkeen tuntui oudolta tarpoa yksinään umpihangessa koiran kanssa tuttuja metsäreittejä. Kumpi sitten on parempaa elämää?

Vegasin Bellaggio-hotellin suihkulähteet helmikuussa

Tämä on toinen talvi Sundvikissa. Kesään verrattuna on todella rauhallista. Lumeton alkusyksy ja putkiremonttia paossa vietetyt päivät saivat huomaamaan kuinka synkkä ja pimeä syksy kaupungin ulkopuolella. Lumen tulo helpotti tuskaa – ja sitten päivätkin jo alkoivatkin pidentyä. Joka vuosi toistuva tapahtuma kevättalvella tuntuu olevan jäniksenmetsästys. Tänä vuonna kirjaimellisesti “ihan nurkalla”.

Naapuri kysyi luvan saisiko siirtää jänispassipaikkansa omasta pihastaan talomme nurkalle – siitä kun on hyvä ampua alas pellon suuntaan. Annoin luvan – varoitin kyllä että talossa todennäköisesti nukutaan flunssaa ja kuumetta pois… No, pari tuntia (ja muutamaa kossuhuikkaa) myöhemmin kuuluu pamaus talon päädystä (itse olin toisella puolella taloa maalaamassa, taas vaihteeksi).  Sitten toinen pamaus. Ja mies, joka huutaen ryntää sängystä “Toi hullu ampuu meitä!”.

No, eihän siinä varsinaisesti meitä ammuttu vaan pihaamme juoksevaa rusakkoa, joka päätti päivänsä omenapuumme alle. Tuore lumi peitti verijäljet seuraavana aamuna.

Lähiruokaa? Kyllä.  Hauskaa? Ei. Tilanteesta oli jopa aiheutua pieni riita kun naapurin mielestä oli ihan okei ampua toisen pihaan, jos siihen on lupa ja rusakon hengiltä päästäminen sen vaatii… Tavallaan, joo. Mutta, ase viiden metrin päässä talon nurkalta ei vain oikein tunnu mukavalta ajatukselta… Ehkäpä tämä metsästysharrastuksen tukeminen omalta kohdaltani saa nyt riittää (sovinnoksi annetusta hirvenlihasta huolimatta) ja ehdotan rusakkojahdille uusia passipaikkoja kauempaa metsätien varrelta.

Sundvikin lenkkipolun iltahämärää helmikuussa

Hoh – viikko Las Vegasissa työmatkalla on takana. Pari vapaapäivää oli kyllä ihan riittävästi tässä kaupungissa – hälystä, pissiksistä ja shoppailusta sai jo ihan tarpeeksi… Vaikka hotelli olikin nautittava ja tyylikäs. Kohokohta tietenkin lyhyt ratsastusreissu Red Rock Canyoniin, joka sijaitsi luonnonpuistossa noin tunnin ajomatkan päässä keskustasta.  Ja kyllä töitten jälkeen tuli tietenkin pidettyä hauskaakin – mutta aikaerosta toipuminen vei kaksi päivää pois mehuja niin ettei jaksanut edes hauskanpitoa ajatella.

Ironisesti voisi ihmetellä design-pääkaupunki vuoteen liittyvää vaivannäköä ja huolta suomalaisesta pissiskulttuurista – miksi häpeilemme ja haluamme hylätä toimivan suomalaisen perinteen? Vegasin jälkeen voi todeta, että kaupungin matkailuvalttina toimii myös yletön kännissä toilailu, jatkuva juhlinta ja kalja kädessä kaupungilla kulkeminen.

Titanicin tavaroista koottua näyttelyä lukuunottamatta juuri muuta merellistä ei kaupungista löytynyt, tietenkään, keskeltä aavikkoa. Tai löytyihän sieltä tietenkin Venetsia gondolieereineen. Ja sitten, meriteemaa Vuittonin ja Diorin tyyliin, kasinon putiikeissa:

Veneilyä ja seikkailua a là Vuitton

Pieni on kaunista. Käykää katsomassa mitä uutta ja hienoa kotimainen Sailmate on kehittänyt…

Ja sitten….Saattaa olla vedän ihan vähän kotiinpäin, mutta… Tämä on ehdottomasti venemessujen hauskin esite…”Ihminen tarvitsee vain kaksi jalkaa… ja kansanveneen!”

Esitteistä paras, tai ainakin hauskin